tiistai 22. lokakuuta 2013

Kaulan suojus Rustikasta



Lankakorejani siivotessa löysin pari kerää vanhaa Rustikalankaa. Neuloin toisesta kaulalleni lämmittäjän eli tällaisen lyhyen kaulaliinan. Malli on täältä. Toinen kerä odottaa vielä inspiraatiota.

Sukkia vauvasta vaariin

Sukat tulevalle isälle ja hänen tulevalle tyttärelleen, tilauksen teki tuleva äiti :D. Miehen sukat ovat Nallea ja pienokaisen junasukat Regia Silk lankaa.

Naisten sukat Nallelangan jämiä.

Muutama sukkapari vanhoista Nallelangan lopuista.

Varsikkaat ja säärystimet 7-veikasta

Löysin Johkulaisen askareet blogista ohjeen varsikkaisiin. Tein ne 7-veljestä langasta. Hieman tuntuu, että nämä ovat liian väljät normaaliin sääreen. Itselleni toki ihan passelit, mutta taidan lahjoittaa nämä kuitenkin eteenpäin.



Kuplalapasia ja sukkia näin monellakin sivulla ja ihastelin niiden kauneutta. Itse en kuitenkaan uskaltanut yrittää ennenkuin näin Neulovan Nartun kuvaohjeen kuplien tekoon. Säärystimet ovat 7-veljestä lankaa.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kesä käänsi selkänsä; syksy saapui



Nämä olivat puikoilla jo viime keväänä, tai lankojen päättelemistä ja kasvojen ompelemista vaille valmiina. Pienin kummityttäreni täytti 1. lokakuuta vuosia, joten kiirehdin ompelemaan ne valmiiksi. Kissu on kummityttärelle ja koiruus hänen nuoremmalle veljelleen. Laitoin ne postipakettiin, satukirjojen ja paperinukkien kanssa. Toivottavasti menivät perille ja lämmittävät lapsosia syksyn viilenevissä säissä!

Muutama villasukkaparikin on valmistunut, mutta nekin ovat lankojen päättelyä ja kuvausta vaille. Ehkäpä muutaman päivän päästä uusi postaus :).